Info

Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Range sulkeutuu maanantaina 26.10. – syystyöt ja uudistusten valmistelu käynnistyvät

Tarinagolf 2030 -investointiohjelma on jo käynnissä ja kentänhoitotiimi on jo aktiivisesti tehnyt töitä uudistettavien alueiden eteen perus kentänhoidon ohessa.

Range suljetaan maanantaina 26.10., jolloin pallot kerätään pois, pallokopit lukitaan ja vedet suljetaan. Sulkemisesta ilmoitetaan myös rangen ja pysäköintialueen opasteissa.

Rangella aloitetaan katosten purku- ja siirtotyöt sekä tulevien rakenteiden pohja- ja perustustyöt. Samalla suunnitellaan sähköistystä ja sähköajoneuvojen latausmahdollisuuksia. Harjoitusmattoja siirretään suojaan, ja uusia mattoja on tarkoitus hankkia lisää.

Range ilmastetaan ja holkitetaan. Työssä pintaan nousevat maa-ainekset poistetaan ennen kevään pallonkeruun aloittamista. Tavoitteena on saada harjoittelu käyntiin keväällä mahdollisimman aikaisin.

Range pysyy suljettuna purkutöiden ajan, ja mahdollisesta loppusyksyn käytöstä tiedotetaan erikseen.


Kentillä valmistaudutaan talveen

Viheriöillä tehdään kasvinsuojelukäsittelyjä ja kentiltä otetaan maanäytteitä tulevan hoidon suunnittelua varten. Uuden Tarinan 3. väylän lyöntipaikalla tehdään töitä viikon 43 lopulla. Golfautot huolletaan ja siirretään talvivarastoon, ja kentän varusteita sekä roska-astioita kerätään talvisäilytykseen. Myös lumiaidat ja latutolpat viedään paikoilleen.

Purkutöihin kutsutaan talkoolaisia viikon 44 alusta lähtien. Talkoista kerrotaan tarkemmin erillisessä kutsussa.


Kiitos kuluneesta harjoittelukaudesta ja työalueiden rauhoittamisesta syystöiden ajaksi!


Kuvia kentänhoidon töistä