Info

Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Juniorit June Weckman ja Jiri Jyrkivaara kruunasivat kilpailuviikonlopun upealla menestyksellä

June Weckman pelasi upeat EM kisat saksassa, Jiri Jyrkivaara ja Tero Peltola menestyivät SM kisoissa Joensuussa.


​​​​​​​Naisten EM-kilpailu pelattiin Saksassa Frankfurter Golf Clubissa.


Naisten Euroopan Mestaruus kisoissa 2025 kärki meni kovaa ja lähestymislyöntien tasoa mitattiin jatkuvasti. Tarinagolfin June Weckman taisteli kärkipaikoista heti kisan ensimmäisestä kierroksesta lähtien.


Junen lopullinen sijoitus erittäin kovatasoisessa kilpailussa oli T15. Tuloksella -13 (70, 68, 72, 69) jäätiin tänä vuonna kahdeksan lyöntiä mitalisijoista tällä Par 73 kentällä.


18-vuotias Weckman osoitti kuuluvansa Euroopan kärkiamatööreihin upealla suorituksellaan Naisten EM-kisoissa. Hyvä June!

Kuva: Golfliitto


Tarinan Juniorit edustivat Jirin johdolla Karelia Golfin SM-kisoissa

​​​​​​​

Tutuissa Karelia Golfin maisemissa pelattiin miesten ja naisten Lyöntipeli SM kilpailut 2025. Tarinasta kilpailemassa olivat Jiri Jyrkivaara, Anton Seppälä ja Visa Loimas.


Jiri täräytti kilpailun käyntiin uudella kenttäennätyksellä 64 (-8). Kahdeksan birdien ja kymmenen par:in kierros kantoi Jirin piikkipaikalle ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kilpailussa luvattiin palkinto, jos joku rikkoisi 30 vuotta vanhan kenttäennätyksen. Jiri kaappasi tämän palkinnon matkaansa.


Lopullinen sijoitus Jirillä oli T7 tuloksella -4 (64, 71, 76, 73). Upeaan top-10 sijaan Jiri venyi viimeisen kierroksen takaysin neljällä birdiellä. Loistava kilpailu Jiri, onnittelut!


Anton Seppälä sijoittui T29 tuloksella +6 (74, 71, 77, 72). Tasaisesti sujuneessa kilpailussa Anton ei saanut ihan terävintä tuloskuntoaan irti.


Swingiremonttin kanssa töitä tehnyt Visa Loimas jäi cutin väärälle puolelle tuloksella +15 (77, 82).

Kuva: Golfliitto


Tero Peltola viidenneksi Paragolf sarjassa

​​​​​​​

Myös Paragolfin Lyöntipelin SM-kisat pelattiin Kareliagolfissa. Kaksikierroksisessa kilpailussa Tero Peltola sijoittui hienosti viidenneksi tuloksella +39 (94, 89). Useita SM mitaleita haalinut, Tarinan kapteeni, Tero ei tällä kertaa saanut aivan terävintä vaihdetta irti pelistään ja jäi niukasti kuusi lyöntiä mitalisijoista.


Upea kilpailu jälleen Terolta jokatapauksessa, hyvä Tero!

Kuva: Golfliitto