Perheliikuntapäivä Tarinassa

Sunnuntain perheliikuntapäivä – säpinää Tarinassa

Viime sunnuntaina järjestettiin Tarinassa Siilinjärven kunnan organisoima perheliikuntapäivä. Noin kello viiden aikoihin alkoi isompaa ja pienempää väkeä kerääntyä Tarinan puttialueelle. Olimme varautuneet, että muutamia perheitä ilmestyy paikalle, parhaimmillaan ehkä viisi tai kuusi. Mutta, että parisen kymmentä!! Kynästäkin ehti muste loppua ennen kuin saatiin kaikki yhteystiedot kerättyä.

Mailoja haettiin pikaisesti lisää ja homma saatiin alkuun. Lähipelialueella oli putti- ja chippirastit, rangella puolestaan pääsi kunnolla lyömään palloa, kuten yksi pikku-tiger asian ilmaisi.  Palloja lyötiinkin niin ahkeraan, että ne pääsivät  loppumaan.  Sime pelasti tilanteen keräämällä pallot kentältä ja avot, homma jatkui. 

Mailapelikoululaisten Miikan ja Peetun johdolla perheen pienimmät näyttivät mallia, miten svingi onnistuu.

Riemun kiljahduksia ja ylläfemmoja heiteltiin, kun putit ja chipit alkoivat luonnistumaan. Saatettiinpa niiden kunniaksi tehdä muutamia flossauksia tai juosta jopa jokunen kunniakierroskin puttialueen ympäri.

 

Kiitos kaikille osallistuneille, tätä menoa oli ilo seurata!

 

Jos olet kiinnostunut perhetominnasta, ole yhteydessä, niin kerromme mielellämme lisää – tulkaa rohkeasti mukaan harjoittelemaan.

 

Lisätietoja junnutreeneistä, mailapelikoulusta ja greencard kursseista saa Janne Eskolalta.

Jos haluat kuulla lisää Tarinan perhetoiminnasta, ota yhteyttä Heikki Savolaiseen heikki@tuovinen.eu

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.