Yllättikö aikainen kesä taas golfarin – entä kentän?

Lämpöaalto yllätti taas positiivisesti. Range on täyttynyt iloisista golfareista, vaan kentän kuivumista saamme vielä hiukan odottaa.

 

Mutta yllättikö lämpöaalto myös pelaajat?

Lämpimän kauden alun ikävämpi lieveilmiö on ollut maksamattomat jäsen- ja pelioikeusmaksut. Jopa yli 500 pelaajalla on vielä pelaamaan oikeuttavat maksut maksamatta. Heistä iso osa soittaa tai laittaa sähköpostia toimistoon ja jopa tänne ”toimarin torniin saakka”. Yleisin viesti kuuluu jotakuinkin näin: ”mun kavereilla on huomenna tiiaika klo sejase Kartanogolfissa, mutta en saa varattua sinne aikaa.”

– Oletko maksanut jäsenmaksusi? Vakuutus ja eBirdien kautta pelioikeus muille kentille avautuu vasta jäsenmaksun saavuttua Tarinan tilille.

Jäsenmaksujen eräpäivä oli 3 kuukautta sitten ja pelioikeuksien kuukausi sitten. Nexgolf ei siis toimi, eikä varaukset vieraskentillekään onnistu, jos maksut ovat maksamatta.

Toimistoon tulee päivittäin lukemattomia yhteydenottoja aiheesta ja se aiheuttaa ennen näkemätöntä, ja turhaankin, ruuhkaa.

Teemme parhaamme kaikkien muiden kaudenavauskiireiden keskellä pelioikeuksien avaamiseksi, mutta aiemmin mainitusta ruuhkasta johtuen suman purkaminen ottaa aikansa.

Toivoisimme siis, että ensin hoidat maksusi kuntoon, jonka jälkeen pääset aloittamaan pelikautesi heti kun siihen tulee tilaisuus.

 

Miksi et ole pääsiäisenä töissä?

Joku on jo ehtinyt kysellä ”miksi kenttähenkilökunta ei ole pääsiäisenä töissä, vaikka Kartanogolf on jo avoinna?”

Kauden avaus on aina arvoitus. Näillä leveysasteilla olemme korkeammalla kasvuvyöhykkeellä kuin esim. reilut 100 km etelämpänä oleva Joroisten Kartanogolf. Se näkyy mm. kuluvana keväänä lämpötiloissa ratkaisevana erona nollan lämpöasteen tietämillä. Kasvi tarvitsee vähintään viisi astetta lämpöä, että kasvu käynnistyy. Tarinassa olemme olleet lähes koko kevään pienen pakkasen, nollan ja viiden asteen välimaastossa, samaan aikaan kuin Kartanogolf on nollan yläpuolella. Näin lumen sulaminen ja kentän luonnollinen kasvuun lähteminen on täällä pohjoisempana edennyt hitaammin. Alkaneesta lämpöaallosta huolimatta vielä on odotettava kentän kuivumista.

 

Lämpöaalto herättää kentän

Kentällä on jo viheriökasvustoa, mutta myös kuollutta ruohoa on havaittavissa.

Yhden kentän valmistelevat työt kestävät suotuisissa olosuhteissa noin viikon ja Tarinassa siis kahdella kentällä yhteensä pari viikkoa. Kevättöitä on päästy ns. aloittelemaan, mutta edelleen maassa oleva routa sekä märkä kenttä ovat estäneet kenttätyöt.

 

Mitä keväällä tehdään?

Tarinassa on hoidettavia alueita noin 60 hehtaaria. Nämä alueet käydään vaatimustasosta riippuen läpi kahdesta viiteen kertaan. Viheriöillä toimenpiteitä on luonnollisesti eniten. Ohessa keskeiset toimenpiteet:

  • Väylien hiekotus ja ”verkottaminen” ts. katehiekan tasaus väylille
  • Viherioiden pystyleikkuu, harjaus, kylvö, katehiekoitus ja jyräys
  • Viheriöillä on edellisten lisäksi harsojen poisto ja palautus (kiinnittäminen maahan) työvaiheiden välissä – säistä riippuen
  • Kastelujärjestelmää ei myöskään voida laittaa päälle maassa olevan roudan vuoksi (vettä tulisi saada ruoholle parissa päivässä kylvöjen jälkeen)

 

Mitä muuta kentällä tehdään?

Tänä rospuuttoaikana, kun maassa on lunta ja räntää, laitetaan kentän kaikenlaisia merkkejä paikoilleen. Kaikkiaan kentälle laitetaan paikoilleen yli 500 erilaista yksityiskohtaa, kuten mainoksia, roskapönttöjä, pallopesureita, opastemerkkejä, tiimerkkejä, reikäkuppi/lipputanko jne. Lisäksi vesiestemerkit, outtipaalut jne., joita on satoja, tarkastetaan.

 

Mitä muita projekteja on meneillään?

  • Ravintolan keittiön ilmanpoisto uusitaan kokonaan.
  • Bägivaraston rangenpuoleinen lahonnut kulma nostetaan ylos, jotta golfautot ja rullakot mahtuvat liikkumaan painuneen rakennuksen sisällä.
  • Startterikopit, rangekatos ja shopin sokkeli maalataan.
  • Uuden Tarinan kioskin asiakaspalvelun luukkua suurennetaan.
  • Rangeauton keräyskalustoa korjataan ja uudistetaan jne.
  • Talvitarinaan ja Klubin pukuhuoneisiin johtavaan käytävän oviin asennetaan sähkölukot

 

Missä kunnossa kenttä on talven jäljeltä?

Lämpöaallon myötä kasvu on jo lähtenyt käyntiin, mutta lumihome on ollut tämän kevään vitsaus ympäri Suomen. Tämä näkyy erityisesti Vanhan Tarinan metsäviheriöillä. Se on kuitenkin hyvä uutinen, että takavuosien tapaan jääpoltetta ei ole havaittavissa.

Jos viheriö on muutoin vihreä, se voidaan ottaa käyttöön. Jos taas joudumme lähtemään ”nollasta liikkeelle” (= ruohon totaalikuolema) silloin ei viheriöille voi mennä, koska taimet taittuvat ja kuolevat. Normaalisti kylvöt taimettuvat parissa viikossa.

 

Miten kenttä avataan?

Tarinassa paine kentän avaamiselle on jo kova, joten tämän hetkisten suunnitelmien mukaan avaamme hieman alkuperäistä aikataulua aikaisemmin. Kompromissina kasvuhaasteille ja -odotuksille, avaamme Uuden Tarinan kentän kokonaan ja Vanhan Tarinan kentän etuysin. Haasteena on kuitenkin se, että Tarinan käyttöasteella kenttä kuluu todella paljon, jolloin hento ruoho ei pääse toipumaan. Tämä taas saattaa aiheuttaa sen, että kenttä voi olla näiltä osin huonossa kunnossa pitkälle kesään.

 

Uusi Tarina auki vapun jälkeen

Kausi käynnistyy perinteisillä pihatalkoilla 4.5, jonka jälkeen talkooporukka pääsee pelaamaan Uuden Tarinan kentän.

Sunnuntaina avaamme Vanhan Tarinan väylät 1-8 ja väylän 15, sekä Uuden Tarinan kokonaan.

 

Aurinkoisin terveisin

Osmo Ruuska

Toimitusjohtaja