Väylien jääpoltteiden kimppuun pystyleikkureilla

Kulunut kausi on kentän osalta ollut haasteellisin yli 20 vuoteen. Jääpolte vaikutti niin greeneihin, tiiauspaikkoihin, kuin väyliinkin. Näistä vaurioista joudutaan kärsimään käytännössä koko tämä kausi.

Talous aiheutti voimakasta priorisointia kenttätöissä

Alkukaudesta myös Koronan aiheuttama varovaisuus toi taloushaasteita yhtiölle, jonka vuoksi emme voineet palkata normaalia määrää henkilökuntaa kentälle. Näistä syistä jouduimme voimakkaasti priorisoimaan kentän hoitoa.

Käynnistimme ensimmäisenä keväällä tärkeimpien kohteiden, kuten viheriöiden ja tiiauspaikkojen ruohopeitteen nostamisen lähes nollatilanteesta. 27 hehtaaria väyliä jouduttiin resurssipulan vuoksi hoitamaan normaalin tapaan ilman erityistoimenpiteitä.
Nyt vasta heinäkuun lopussa viheriöt alkavat olla normaalitilassa, jolloin voimme laskea leikkuukorkeutta normaaliin tasoon.

Väylien jääpoltevaurioiden kimppuun pystyleikkuilla

Keväällä ja kesällä kahteenkin kertaan tehdyt väylien kylvöt viillettynä ja ilman eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Odotimme pitkään uutta pystyleikkuukonetta, jotta pääsemme paremmin käsiksi myös väylien jääpoltealueisiin.

Nyt leikkuri on viimein saapunut ja pystyleikkuulla pääsemme rikkomaan väylien kuitukerrokset ja siemenet saavat happea, kaasut vaihtuvat ja kosteus pääsee imeytymään niin juuristoon, kuin siemenellekin. Toimenpide on valitettavasti voimakas ja näkyy väylillä näin sesongin keskellä aiheuttaen asiakkaissa paljon keskusteluja.

Samat toimenpiteet, jotka tehtiin Uuden Tarinan puolella, tehdään Vanhan Tarinan kentälle heti seuramestaruuskilpailujen jälkeen.
Miksi nämä toimenpiteet tehdään juuri nyt? – niistä lisää aiheesta oheisessa videossa:

 

Runawayt tämän kesän uutuutena

Kuva: Uuden Tarinan 11 väylän takaosassa normaali raffi on leikattu ”fore” -korkeuteen, jolloin pitkäksi mennyt lähestyminen saatta vieriä kauemmaksi.

Pelaajien toiveesta olemme ottaneet käyttöön viheriön ympäristössä ns. Runaway leikkuut. Greenin valuma-alueilla heinä leikataan lyhyemmäksi, joka vaatii pelaajilta lisää tarkkuutta lähestymisissä. Palautteen mukaan toimenpide on ollut hyvä juttu pelillisesti ja visuaalisesi. Vaikka kenttämestarille saakka palaute näistä on ollut sangen niukkaa, pelaajat ovat noteeranneet ne ja runawayt ovat herättäneet positiivista keskustelua.

 

Raffeja nostetaan seuramestiksiin

Seuranmestaruuskisoihin on toivottu hieman haastavammaksi viritettyä kenttään. Tämä tarkoittaa greenien liukkauden lisäksi pikkaisen napakampia raffeja. Kilpapelaamisessa, jos sinne eksyy niin on ihan ok jos sieltä aina ei pääse lyömään suoraan lipulle. Näin me klubipelaajatkin saamme hieman kokea sitä, miksi kilpakentillä tuloksen teko on vaikeampaa, kuin tavallisesti helpoiksi viritetyillä kentillä.

 

Puheenjohtajan lounas

Tiistaina 11.8 klo 12.00 on Klubilla seuraava puheenjohtajan lounas. 

Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista lisää hallituksen puheenjohtajan, toimitusjohtajan ja kenttämestarin kanssa.

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.