PING Masters avasi Major -kauden

PING Masters pelattiin lauantaina erinomaisissa olosuhteissa sääennusteesta huolimatta. Sateinen ennuste muuttui tyyneksi ja pilviseksi keliksi, joka mahdollisti kovan tulostason kilpailun molemmissa sarjoissa. Huikeat palkinnot toivat kahta vaille 70 pelaajaa kisailemaan kauden ensimmäiseen Majoriin. Majoreissa on tänä vuonna ranking systeemi ja kärkikolmikot muodostuivat ensimmäisen kilpailun pohjalta. Rankingiin lasketaan kolmen parhaan Major -kilpailun tulokset.

Lyöntipeli HCP sarjan voitto meni suvereenisti Sami Leskiselle. Sami voitti itselleen PING:in custom fitatun driverin huimalla nettotuloksella 65. Toiseksi lyöntipelisarjassa itsensä pelasi nettotuloksella 69 oman ennätyksensä tehnyt Ville Toivanen. Mainittakoon, että Ville pelasi ensimmäisen 7:lla alkavan lyöntipelituloksensa 79 lyöntiä, mikä on mahtava saavutus. Kolmanneksi tiukasti samalla nettotuloksella 69, mutta suuremmalla tasoituksella sijoittui Eetu Niemelä.

 

LP HCP sarjan voittaja Sami Leskinen ja Ville Toivanen

 

Pistebogey sarjassa taso oli niin ikään todella kova. PING:in komean bägin itsellensä kaappasi 42 pisteen tuloksella Teemu Moilanen. Toiseksi tullut Mika Vatanen sai kierrokseltaan upeat 39 bogeypistettä ja niukasti kolmanneksi pisteen erolla jäänyt Raimo Saukkonen sai 38 pistettä.

 

PB Sarjassa pärjänneet Mika Vatanen, Teemu Moilanen ja Raimo Saukkonen

 

Tapahtuma oli erittäin onnistunut ja hyvä mieli näkyi ja kuului kentältä. Kiitos PINGille kilpailun sponsoroinnista, kiitos osallistuneille ja onnittelut kaikille itsensä ylittäneille. Seuraavana Major -kilpailuna pelataan Ykkösgolf lauantaina 8.7. tervetuloa mukaan!