Uusi- ja Vanha Tarina avautuvat lauantaina 9.5.2020. Alussa pelaamme vielä talvikupeille. Greenien pinnat ovat edelleen pakkasten vuoksi alle viidessä asteessa, joten kasvu on ei ole lähtenyt käyntiin ja greenejä on pakko säästää kovalta kulutukselta. Lisää aiheesta oheisessa videossa.
Osa tiiauspaikoista (VT 1, 10, 12) on myös odottamassa siirtonurmia, joten näillä väylillä kaikki avaukset lyödään punaisten tiiauspaikoilta.
Ajanvaraus avataan 6.5 klo 12.00
Tarinagolf Oy:n hallitus kokoontuu tiistaina 5.5, jolloin päätetään millaisissa peliryhmissä (2-4 hlö) tullaan pelaamaan.
Omatoimitalkoot ensi viikolla
Tarinassa aktiivinen talkooperinne elää edelleen vahvana. Nyt COVID-19 rajoitusten aikana emme voi järjestää yli 10 hengen tilaisuuksia, joten perinteiset avaustalkoot järjestetään omatoimitalkoina.
Tulevalla viikolla jokainen voi käydä halutessaan omatoimisesti haravoimassa klubin ympäristöä. Haravat ja roskapussit löytyvät tutusti toimiston seinustalta ja opastusta saa toimistosta.
Omatoimitalkoissakin pyritään välttämään kontakteja ja useamman henkilön ryhmiä.
COVID-19 aikaiset toiminnot
- Kenttä on avoinna kaikille pelaajille
- Prime -paketti, muu pelipaketti tai kertamaksu tulee olla suoritettuna kentälle lähdettäessä.
- Kentällä tehdään valvontaa.
- Lähtöryhmien koot ilmoitetaan- ja ajanvaraus avataan keskiviikkona 6.5.2020.
- Klubi on avoinna noutoperiaatteella ja sieltä voi ostaa evästä kierrokselle. Uuden Tarinan kioski on avoinna joka päivä ja Vanhan Tarinan kioski toukokuun ajan vain viikonloppuisin.
- Yläkerran WC:t ovat avoinna, mutta alakerran saunatilat on suljettu.
- Kioskien WC:t ovat myös käytössä
- Lainakärryt eivät ole toistaiseksi käytössä
- Golfautoja on käytössä rajallinen määrä.
- Kentällä olevat pallopesurit ja roskikset ovat pois käytöstä.
Pelaajan COVID-19 ohjeet
- Pese käsiäsi saippualla aina kun voit ja käytä käsidesiä.
- Ota mukaan oma golfkärry tai kanna bägiä.
- Ethän kättele tai halaile pelikavereita.
- Pidä pelikavereihin vähintään 2 metrin etäisyys.
- Tuo omat roskasi pois kentältä isoihin Molok -roska-astioihin.
- Kentällä ei ole bunkkeriharavia. Tasoita hiekka mailan lavalla tai jalalla. Voit myös tuoda oman tilanteeseen sopivan haravan.
- Pidä lipputanko reiässä äläkä koske siihen.
- Reikäkupissa on este, jotta pallon saa nostettua helpommin reiästä.
- Ethän nosta muiden palloa reiästä.
Lue lisää: https://golf.fi/golfliiton-tiedotus-covid-19/
Pidetään kiinni näistä yhteisistä pelisäännöistä!
Nautitaan hienosta lajista!