Kauniskangas Shoot Out mestariksi

Sateinen lauantaiaamu ei haitannut kymmenmiehistä ryhmää, joka valmistautui Tarinagolfin historian ensimmäiseen Shoot Out mestaruuteen. Henki oli hyvä porukan kesken, joka valmistautui isolla porukalla päivän koitokseen. Vanhan Tarinan kymmenennen väylän valkoinen tii oli koristeltu Tarinagolf tauluilla ja seuran Puheenjohtaja oli vastaanottamassa kymmenhenkistä miehistöä tiille. Kaikki oli valmista kilpailua varten.

”Ensimmäisenä lyöntivuorossa Janne Eskola. Jannella on 2 seuranmestaruutta, 2 hopeaa ja 6 pronssia. Ole hyvä Janne, SHOOT OUT” kajahtivat Puheenjohtaja Jouni Purasen sanat, hänen lähettäessä ensimmäistä pelaajaa kentälle. Pelaajien seuranmestaruusmeriitit lueteltiin ääneen kentälle lähetyksen yhteydessä – ison maailman malliin. Janne avasi pallonsa hienosti väylälle ja lähes koko porukka seurasi perässä.

 

Ensimmäisellä reiällä 8 pelaajaa kymmenestä tekivät par:in tai paremman tuloksen, mikä kertoo tämän porukan kovasta tasosta. Jiri Jyrkivaara ja Veikka Koistinen tekivät bogeyt ja uusinnan kautta jatkoon heistä selvisi Veikka. Toisella reiällä putosi Visa Loimas, joka sai hieman epäonnisen makuun metsän reunassa ja joutui lyömään palloaan taaksepäin. Kolmannella reiällä Anton Seppälä kohtasi saman kohtalon kuin Visa ja putosi pelistä jouduttuaan hyvin haastavaan paikkaan metsän reunassa.

 

Draama jatkui neljännellä reiällä. Tuomas Vaara, Janne Koivisto ja Veikka Koistinen tekivät bogeyt ja joutuivat kolmen miehen uusintaan. Uusintana toimi todella haastava, pitkä alamäki putti ja kauimmaksi reiästä putannut tipahti pois. Janne aloitti uusinnan ja jätti puttinsa reilut kaksi metriä lyhyeksi ja pelkäsi kilpailun päättymisen puolesta. Veikka puttasi toisena, mutta noin kaksi ja puoli metriä pitkäksi. Janne pystyi siis huokaisemaan helpotuksesta. Tuomas puttasi viimeisenä, ja hänen pallonsa lipsahti vielä kauemmas kuin Veikan pallo ja hänen kilpailunsa päättyi valitettavasti neljännelle reiälle.

 

Viidennellä reiällä Mikko Kauniskankaan avaus lipsahti vasemmalle metsään. Muut pelaajat avasivat pallonsa hienosti peliin. Kauniskankaan pallo löytyi kuitenkin metsän laidasta ja hän teki välilyönnin kautta bogeyn. Janne Koivisto ja Janne Eskola erehtyivät myös bogeyhin ja kolmen miehen uusinta odotti jälleen. Haastavassa alamäkiputissa Eskola puttasi ensimmäisenä jättäen pallonsa noin 80cm päähän reiästä. Hänen jälkeensä Kauniskangas ja Koivisto puttasivat omat pallonsa noin 30cm päähän reiästä ja Eskolan kilpailu päättyi viidennelle reiälle.

 

Kuudennella reiällä Santeri Smahl avasi pallonsa vasemmalle pitkään heinään ja muut pelaajat onnistuivat saamaan avauksensa väylälle. Santeri löi kuitenkin hienon välilyönnin ja kaikki pelaajat lähestyivät kolmansia lyöntejä viheriölle par 5 reiällä 100m ja 150m välistä. Kuitenkin Kauniskangas oli ainoa, joka osui viheriöön ja muut joutuivat lähipelihommiin. Koistinen löi upean korkean noston 20m greenin takaa alle metriin ja teki par:in. Koivisto, Smahl, ja Kaapo Venäläinen tekivät bogeyt ja joutuivat uusintaan. Venäläinen ja Smahl löivät upeat nostot, ja Koiviston kisa päättyi kuudennelle reiälle.

 

Seitsemännellä reiällä kaikki pelaajat avasivat pallonsa hienosti väylälle. Kauniskangas ja Smahl löivät lähestymisensä lipulle, mutta Koistinen ja Venäläinen missasivat viheriön ja joutuivat taistelemaan par:in kanssa. Koistinen löi upean noston jälleen 30cm päähän reiästä ja teki par:in. Venäläinen teki bogeyn haastavasta paikasta ja putosi pelistä seitsemännellä.

 

Kahdeksannella reiällä Kauniskangas, Koistinen ja Smahl avasivat jälleen koko porukka keskelle väylää. Kauniskangas lähestyi lipulle, mutta Koistinen ja Smahl missasivat viheriön. Smahl nosti bunkkerista upean noston lipun kautta alle metriin ja Koistisen tehdessä tuplabogeyn finaalikaksikoksi muodostui Mikko Kauniskangas ja Santeri Smahl.

 

Viimeisellä reiällä Kauniskankaan avaus lipsahti vasemmalle koivikkoon. Smahl vastasi upeasti avaamalla keskelle väylää. Smahl lähestyi ensin hieman pitkäksi viheriöstä. Kauniskangas joutui lyömään välilyönnin veden eteen. Siitä hän jatkoi kolmannen lyöntinsä noin kuuden metrin päähän lipusta. Smahl chippasi oman chippinsä noin neljään metriin. Molempien miehien missatessa omat puttinsa lähdettiin uusimaan ensimmäisen Shoot Outin mestaruudesta.

 

Uusintareikänä pelattiin Vanhan Tarinan 18. reikää. Smahl ja Kauniskangas tasasivat ensimmäisen uusintareiän ja ratkaisu venyi toiselle uusintareiälle. Toisella uusintareiällä Smahlin avaus lipesi hieman oikealle ja toinen lyönti rapsahti koivuihin ja jäi epäonnekkaasti vesiesteeseen. Kauniskangas teki par:in keskeltä väylää ja ratkaisi itselleen vuoden 2021 Shoot Out mestaruuden!

Kiitos kilpailijoille mahtavasta päivästä ja erityisen iso kiitos Tarinagolfin puheenjohtajalle, Jouni Puraselle, kilpailun isännöimisestä ja tuomaroinnista. Katsotaan ensi vuonna kuka kirjauttaa nimensä toisena Shoot Out KANUUNAan!

Lopputulokset:

  1. Mikko Kauniskangas
  2. Santeri Smahl
  3. Veikka Koistinen
  4. Kaapo Venäläinen
  5. Janne Koivisto
  6. Janne Eskola
  7. Tuomas Vaara
  8. Anton Seppälä
  9. Visa Loimas
  10. Jiri Jyrkivaara