Saaresta Oy Tarinan ravintoloitsijaksi

Tarinan uudeksi ravintoloitsijaksi on valittu Saaresta Oy, joka tunnetaan Siilinjärvellä mm. ravintola Pankon taustalta.

Kaksi vuotta sitten Siilinjärvellä aloittanut bistrotyyppinen Pankko ruokkii parhaimmillaan yli 200 lounasasiakasta päivässä. Yrittäjä Aki Saarisen mukaan Pankolla toimivaksi todettua Bistro -konseptia on tarkoitus laajentaa nyt myös Tarinaan.

”Me saamme paljon synergiaetuja siitä, että viiden minuutin päässä on toinen ravintolamme. Voimme käyttää samaa henkilökuntaa ja keittiötä erityisesti golfkauden hiljaisina aikoina. Tämä laajentuminen lisää tehokkuutta myös ostoissa ja palvelee sekä ravintoloita, henkilökuntaa, että ennen kaikkea asiakkaita. Odotamme mielenkiinnolla tulevaa kesää.” toteaa Saarinen.

Miksi Saaresta Oy?

”Ensiksi täytyy todeta, että olimme todella iloisia siitä, että Tarinan ravintolapalvelut kiinnostavat ja vaihtoehtoja oli useampia. Lopulta Saaresta Oy erottui mm. sillä, että heillä oli esittää valmis toimiva konsepti henkilökuntaa myöten. Lisäksi heillä on tuore referenssi siitä, miten vasta perustettuun uuteen ravintolaan on laadulla ja hyvällä palvelulla saatu paljon tyytyväisiä asiakkaita.” toteaa hallituksen puheenjohtaja Hannu Palsola.

”Palvelu syntyy osaavista ihmisistä, joka on myös Tarinalle erittäin tärkeää. Henkilökuntaamme käy talviaikana lounaalla Pankolla ja näemme viikoittain konkreettisesti, miten ja millainen palvelu siellä pyörii. Samaa laatua haluamme myös Tarinaan.” toteaa toimitusjohtaja Osmo Ruuska

Lue lisää vuodenvaihteessa ilmestyvästä Tarinagolfarista.

Aki Saarinen ja tarinalaisille jo tuttu kokki Harri Lappi henkilökuntineen palvelevat meitä tarinalaisia ja vieraitamme tulevana kesänä.

 

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.